Ei se meidänkään elämä pelkkää treenaamista tai juoksemista ole. Eilen illalla käytiin Vuokatinrinteillä. Taavi kaverikoiraili lipunmyynnin henkilökunnan. Se homma jos mikä on kuin Taaville tehty, rapsutuksia ei voi saada koskaan liikaa. Ja vaikka se omaa porukkaa saattaa huitaista tassulla, että mikset jo rapsuta niin vieraita kohtaan se on äärimmäisen kohtelias. Se vaan menee lähelle ja odottaa. Ja käytännössä aina odotus palkitaan.
Isakin näyttää iän myötä oppineen nauttimaan rapsutuksista, myös tuntemattomammilta ihmisiltä. Tosin käytös ei muutoin yhtä hienostunutta ole kuin Taavilla. Isa hyppii, pomppii, pussaillee ja tekee tuhat ja sata muuta asiaa.
Huvikseen kokeiltiin myös miten koirat kulkee ritiläterassilla. Isa ei edes huomannut alustan muuttumista ja kulki siellä kuin mitään ihmeellistä ei olisi tapahtunutkaan. Taavia sen sijaan moinen hirvitti ja se kävelikin siellä jalat harallaan kuin odottaen, että kohta maa häviää kokonaan jalkojen alta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti