Reiluuden periaate

Isan tarinaa ei ollut tarkoitus avata edellistä tekstiä enempää, mutta ehkä oma pääni kuitenkin kaipaa vielä vähän enemmän tyhjennystä ennen kuin voimme todella siirtyä eteenpäin.

Toisaalta myös tämän päivän tokoryhmän treenit Isan kanssa antoivat lisäuskoa siihen, että matka tältä osin alkaa olla loppupuolella. Vai miltä kuulostaa koira joka istuu vieressäsi silmät loistaen kun käytte palautekeskustelua Isan treenin osalta. Minusta se kuulostaa ja ennen kaikkea näytti ihan todella hyvältä. Vielä muutama kuukausi sitten tämä ei olisi onnistunut ensinkään.

Koirasi on paras kouluttajasi ja kukaan ei tunne sitä paremmin kuin sinä.

"Dogs do speak, but only to those who know how to listen" -Orhan Pamuk-

Ne todella puhuu, kieli on sanatonta ja vastuu tulkinnasta on ihmisellä. Isaa seuraamalla ja sen käytöstä ja reaktioita tulkitsemalla pääsin pikku hiljaa oikeille jäljille sen suhteen mihin pitäisi keskittyä. Ratkaisun avain oli paine, enimmäkseen ulkoinen, mutta myös minun aiheuttama.
Se on herkkä ja myös itsevarmuudessa oli (aika ihana kirjoittaa menneessä aikamuodossa) parantamisen varaa, itseasiassa melko paljonkin.

Minä suojelen sinua kaikelta
Miten ulkoiselta paineelta voi suojautua tai vielä vaikeampaa miten voit suojata siltä koirasi? Antamalla vastuu koiralle ja tukemalla sitä vaikeissa paikoissa. Tätä tehdään arjessa, treeneissä ulkoisen paineen hallinta on helppoa, treenaan enimmäkseen yksin, joten silloin pystyn keskittymään vain ja ainoastaan paineeseen, jonka aiheutan itse.
Ulkoinen paine alkoi nopeasti helpottaa, vastuu on Isalla ja se saa niin paljon tilaa kuin se tarvitsee.

Tähän samaan kategoriaa kuuluu myös koulutuksissa tai ryhmätreeneissä käyminen. Tärkeysjärjestyksessä koira on aina ensin, kouluttaja tai treenikaverit joutaa kyllä odottaa. Näissä tilanteissa viimeinen vastuu koirani koulutuksesta on kuitenkin aina minulla ja uskon, että tänä päivänä jos kouluttaja neuvoisi minua tekemään vastoin omia periaatteitani niin uskaltaisin kieltäytyä, toivottavasti kohteliaasti. Ei nimittäin ole väliä mitä muut ihmiset minusta ajattelevat, tärkeintä on, että koirani voi luottaa minuun kaikissa tilanteissa.

Reiluuden periaate
Palkkaus oli viimeinen asia johon tein muutoksia. Tässä vaiheessa ruokakin oli jo alkanut maistua palkkana. Ja ei, en vaihtanut palkaksi ruokaa, edelleen lelu on ykköspalkka. Ruoka ja sosiaalinen palkka hyvänä kakkosena.
Tarkemmin en tähän palkkauksesta kirjoita, mutta sitä säätelee reiluuden periaate.
Treenit toki myös suunnitellaan palkkaamisineen kaikkineen etukäteen, mikä on ehkä se tärkein osuus koko treenaamisessa.
Isa on vastannut palkkauksen muutokseen erinomaisesti ja se taisi olla tässä kohtaa se ratkaiseva muutos harrastusrintaman suhteen. Itseltä se on vaatinut opettelua ja vaatii varmasti vielä pitkään oikeasti keskittymistä palkkaamiseen.

Suhteellista

Suhde ja sen merkitys koiraharrastuksissa

Toko ja pk-puolella on varmaankin aina, ainakin jossain määrin, kiinnitetty huomiota myös koirakon keskinäiseen suhteeseen. Agility puolella en ole kuullut asiasta puhuttavan koskaan. Eikä liiemmin puhuta myöskään vireestä.

Silloin kun homma toimii niin ei noihin toki tule edes kiinnitettyä huomiota. Agilityssa kun ei arvostella muuta kuin se ratasuoritus, radan puhtaus ja vauhti ratkaisee. Kilpailusuorituksessa ei arvostella suorituksen näyttävyyttä eikä ketään myöskään kiinnosta missä mielentilassa koira tai kartturikaan on.

Ja näin ollen nuo asiat helposti unohtuvat myös treeneissäkin. Niihin ei kiinnitetä huomiota ennen kuin tulee ongelma, jota ei saada ratkaistua pelkästään kouluttamalla.

Isan tarina
Reilu vuosi sitten joka ikinen kerta kun olin lähdössä Isan kanssa radalle alkoi kurkku kuristaa pelko, koiran hajoittamisen pelko.
Pelko aiheutti sen etten uskaltanut liikkua radalla haluamallani tavalla. Takaaohjaaminen oli paras vaihtoehto jos halusi välttää koiran esteisiin törmäämisiä. Edessä ohjatessa kävi usein niin, että Isa hyppi päin esteitä. Jo pitkään oli lähestytty ongelmaa koulutuksen keinoin eli sille oli yritetty opettaa, että vaikka ohjaaja juoksee edellä niin se saa suorittaa esteet rauhassa ja kiirehtimättä. Se ei kuitenkaan vastannut tähän koulutukseen vaikka sitä tehtiin paljon. Myös hyppytekniikkaa oltiin harjoiteltu sekä opeteltu yksittäisiä ohjaustekniikoita. Lisäksi esteosaamiseen oli panostettu jo tuolloin, se osasi ja osaa edelleen suorittaa esteet yksin ohjaajan sijainnista riippumatta.
Nämä taidot eivät kuitenkaan koskaan siirtyneet radalle eli siellä se ei pystynyt suorittamaan osaamallaan tasolla. Ulkopuoliselle meno varmaankin on näyttänyt hienolta ja vauhdikkaalta, kartturin näkökulmasta se oli kuitenkin pelottavaa. Vire oli niin korkea ettei Isa välittänyt törmäyksistä, esteet kolisi ja lenteli.

Viime syksynä Lillikin teki jo jonkin verran agilitya ja sen kanssa homma oli helppoa. Kaikki opetetut taidot siirtyivät suoraan tekemiseen ja niitä pystyi käyttämään vauhdista riippumatta. Ja ennen kaikkea minä en pelännyt sitä ohjatessani vaan juoksin ja ohjasin niin kuin halusinkin.
Lillin viretila oli aina sopiva eikä kuppi ole kaiketi tähän päivään mennessä mennyt kertaakaan yli.

Viime syksynä aloin tekemään Isan kanssa rauhoittumisharjoituksia kesken treenienkin. Pikku hiljaa talven aikana romistelu alkoi vähenemään. Opetin sille lisää taitoja, esteosaamista ja ohjaustekniikoita. Kevään tullen pelkoni alkoi pikku hiljaa haihtua, edelleen Isan mielentila radalla oli liian korkea eikä kaikki osaaminen ollut käytettävissä. Rimojen suhteen oli ollut tiukkana aina eli tiputuksesta ei päässyt jatkamaan matkaa vaan se hyppy uusittiin. Silti niitä tippui joka kerta, eikä puhuta yhdestä tai kahdesta rimasta harjoituksen aikana.

Läpimurto
Talvi työstettiin enemmän kartturia kuin koiraa ja pelko alkoi pikkuhiljaa laantua. Edestä ohjaaminen ei enää ollut Isankaan kanssa täysin mahdotonta. Edelleen se vaati päättäväisyyttä itseltä, mutta sen pystyi tekemään jäätymättä täysin.

Toukokuussa Saarilahden Päivi ( http://www.prokoirakko.fi ) oli toistamiseen täällä kouluttamassa ja osallistuin Isan kanssa koulutuksiin kahtena päivänä. Koulutukset olivat agilityn mielentila ja suhde tottelevaisuudessa. Jälkimmäinen oli yksäreinä ja varsinkin sieltä sain työkaluja, joiden avulla lähdin viemään asioitamme eteenpäin.
Tarkkailin Isaa enemmän niin arjessa kuin harrastuksissakin ja aloin kiinnittää huomiota, mitkä tilanteet nostivat vireen. Pikku hiljaa pääsin oikeille jäljille ja muutin asioita niin arjessa kuin treeneissäkin. Pikkuhiljaa Isa on vahvistunut ja se alkaa seistä jo enimmän aikaa tukevasti omilla tassuillaan. Agilityssa minulla on enimmän aikaa järkevä hyvässä vireessä oleva koira, joka tekee asioita sillä tasolla kuin ne on sille opetettukin. Edelleenkin toki vire vaihtelee, mutta ääntely, joka on merkki vireen liiallisesta nousemisesta, on loistanut poissaolollaan jo pari kuukautta agilitytreeneissä.

Pohdintaa
Matka Isan kanssa on ollut itselle hyvin opettavainen. Nöyryyttä, asioiden hyväksymistä sellaisina kuin ne on ja tietenkin koiran lukutaitoa.
Myös Lillin kouluttamiseen olen soveltanut samaa ajatusta ja myös sen kanssa huomaa, että näillä asioilla on merkitystä vaikka mikään ei olisikaan vinksallaan.

Tärkeimpänä kuitenkin se, että vikaa ei pysty korjaamaan ennen kuin tietää syyn sen takana. Äärikäytös on yleensä oire jostain eikä sen korjaaminen todennäköisesti onnistu keskittymällä pelkästään siihen käytökseen. Kun kaikki on kunnossa on koulutusvirheiden pois kouluttaminen kyllä helppoa, tarvitaan vain riittävä määrä onnistuneita toistoja.